Etsi lähin lehtipiste,jossa Prosessori on myynnissä antamalla
postinumero tai paikkakunnan nimi:
29.7.2010 13:59:43
Tutkimuksen verohuojennukset otettava käyttöön Parannusta koneissa ja elektroniikassa
Koneiden,elektroniikan ja sähköteknisen tuotannon tilauskanta on paranemassa, ilmenee Teknologiateollisuuden uudesta suhdannekatsauksesta.
Suomalaiset elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritykset saivat uusia tilauksia huhti-kesäkuussa euromääräisesti 29 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna.
Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kaksi prosenttia suurempi kuin samaan aikaan viime vuonna ja 20 prosenttia suurempi kuin maaliskuun lopussa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden uusia tilauksia tuli silti edelleen kolme prosenttia vähemmän.
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa oli tammi-huhtikuussa kolme prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta lähes 40 prosenttia pienempi kuin huippuvuonna ennen talouskriisiä syksyllä 2008.
Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihdon Teknologiateollisuus arvioi olevan lähikuukausina edelleen matalalla tasolla, mutta hieman korkeammalla kuin viime vuonna samaan aikaan. Tuotannon pohja lienee nyt saavutettu.
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat vielä huhti-kesäkuussa. Henkilöstö väheni tammi-kesäkuussa kaikkiaan kahdella prosenttia eli runsaalla 1 000:lla ja oli 57 000 kesäkuun lopussa. Kesäkuun henkilöstöstä kahdeksan prosenttia eli vajaat 5 000 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.
Konealueella tilaukset lisääntyneet puolella
Teknologiateollisuuden tilauskantatiedustelussa mukana olevat kone- ja metallituoteteollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia huhti-kesäkuussa euromääräisesti 54 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna ja 25 prosenttia enemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä tammi-maaliskuussa.
Kun verrataan nykyistä tilannetta talouskriisiä edeltävään aikaan syksyllä 2008, uudet tilaukset olivat huhti-kesäkuussa edelleen noin 40 prosenttia alemmalla tasolla. Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa edelleen 19 prosenttia pienempi kuin samaan aikaan viime vuonna, vaikka se oli hieman suurempi kuin maaliskuun lopussa.
Kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihto oli tammi-huhtikuussa yhdeksän prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan ja 30 prosenttia pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 2008.
Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella Teknologiateollisuus arvioi kone ja metallituoteteollisuuden yritysten liikevaihdon olevan lähikuukausina matalalla tasolla, mutta hieman korkeammalla kuin viime vuonna samaan aikaan.
Kone- ja metallituoteteollisuuden yritysten henkilöstösopeutukset Suomessa jatkuivat huhti-kesäkuussa. Henkilöstö väheni tammikesäkuussa kaikkiaan neljällä prosenttia eli 5 500:lla ja oli 125 000 kesäkuun lopussa. Kesäkuun henkilöstöstä 12 prosenttia eli 15 000 oli lomautusjärjestelyjen piirissä.
IT tilauskanta laskee, liikevaihto edelleen hyvällä tasolla
Aiemmin hyvällä tasolla ollut IT-palvelu- ja ohjelmistotoiminta saa nyt kokea tilausten vähenemisen. Uusia tilauksia IT-ala sai huhti-kesäkuussa euromääräisesti 29 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla viime vuonna ja 25 prosenttia vähemmän kuin edeltävällä vuosineljänneksellä tammi-maaliskuussa.
Tietotekniikka-alan yritysten liikevaihto Suomessa oli tammi-huhtikuussa silti edelleen samansuuruinen kuin viime vuonna samaan aikaan. Tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa kaksi prosenttia suurempi kuin samaan aikaan viime vuonna, mutta jo kymmenen prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa.
Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella Teknologiateollisuus arvioi tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon olevan lähikuukausina edelleen hieman suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Henkilöstö IT-palvelu ja –ohjelmistoyrityksissä kasvoi hieman huhti-kesäkuussa ja oli runsaat 53 000 kesäkuun lopussa.
Nousun merkit ilmassa
Maailmantalous on kasvanut Teknologiateollisuuden mukaan alkuvuonna ennakoitua nopeammin. Nousua on vauhditettu ennennäkemättömillä finanssi- ja rahapoliittisten elvytystoimilla. Kasvu on painottunut Aasiaan.
Suomessa toimivan teknologiateollisuuden päämarkkinoilla Euroopassa kasvu on ollut hidasta ja näkymät ovat kaksijakoiset. Suomi ei ole päässyt laaja-alaisesti mukaan maailmantalouden kasvuun.
Velkaongelmat jarruttavat pitkään useiden maiden kehitystä. Toisaalta esimerkiksi Saksassa varsinkin teollisuuden tilanne on kohentunut selvästi viime kuukausina.
Verokannustimia tutkimus- ja tuotekehityskuluihin
Teknologiateollisuus näkee tutkimus- ja tuotekehityskulujen verohuojennukset tärkeänä asiana. Tutkimus ja tuotekehitys on järjestön mukaan keskeinen keino yritysten uusiutumiselle ja kokonaan uusien liiketoimintojen kehittämiselle.
-Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että valtioneuvosto tekee päätöksen uudesta t&k–verokannustimesta vuoden 2011 alusta lukien. Tämä edistäisi erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta tutkimustoimintaan omista lähtökohdistaan, perustelee Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen.
Vastaavanlainen verokannustin on Turusen mukaan tuotu moniin muihinkin EU-maihin ja ne ovat koskeneet myös ulkomaisia tutkimus ja tuotekehitysinvestointeja.