Etsi lähin lehtipiste,jossa Prosessori on myynnissä antamalla
postinumero tai paikkakunnan nimi:
12.7.2010 7:48:45
Toukokuussa 2,5 prosentin kasvu Sähkö- ja elektroniikkateollisuus jatkaa kasvuaan
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon lasku on kääntymässä pieneen kasvuun. Huhtikuussa kasvua tuli jo 4,1 prosenttia ja toukokuussa 2,5 prosenttia viime vuoden lukuihin verrattuna.
Laajemmin tuotannon vahva kasvu alkoi Suomen teollisuudessa huhtikuussa ja jatkui toukokuussa pääosin puunjalostusteollisuuden ja metalliteollisuuden vetämämä.
Vaikka teollisuustuotanto on alkuvuonna kasvanut, tuotannon määrä on edelleen lähes 20 prosenttia pienempi kuin huippuvuonna 2008. Kausitasoitettu tuotanto on kuitenkin kasvanut, helmikuun notkahdusta lukuun ottamatta, viime vuoden lokakuusta lähtien, joka lupaa hyvää lähikuukausille.
Tehdaskapasiteetin käyttöaste jatkoi myös nousuaan, mutta on edelleen kaukana viime vuoden tasosta. Esimerkiksi metalliteollisuudessa käyttöaste nousi toukokuussa kuusi prosenttia 69 prosenttiin.
- Jari Peltoniemi
(c) Sanoma
Magazines Finland 2010. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin omaan käyttöön
kielletty. Palaute sivuista: webmasteri@prosessori.fi