 |
|
 |
Toshibalta ensimmäinen BSI-kamera

14,6 megapikseliä kännykkään
Digikameroita ja pian myös kännykkäkameroita myydään peruskuluttajille valtavilla pikselimäärillä. Tähän luottaa myös Toshiba, jonka uusin kännyköihin tähdätty cmos-kuvakenno erottelee peräti 14,6 miljoonaa pikseliä.
Kyse on Toshiban cmos-anturien Dynastron-perheen tuoreesta jäsenestä. Joulukuussa näytetoimituksiin ehtivä kenno on ensimmäinen, joka perustuu taustavalaisevaan BSI-tekniikkaan (back-side illumination).
BSI:n idea on hieno. Siinä linssit tuodaan suoraan valoa vastaanottavan anturin päälle ja johdotus jää rakenteen alle. Perinteisessä rakenteessa johdotus on ollut fotodiodien ja linssien välissä, mikä on paitsi estänyt osin valon pääsyn anturille, myös aiheuttanut heijastumia.
BSI-rakenteella voidaan Toshiban mukaan tuottaa jopa 40 prosenttia herkempiä antureita. Ennen kaikkea ominaisuudet mahdollistavat sen, että pikselin koko on saatu puristettua 1,4 mikroniin. Tämä taasen mahdollistaa massiivisen 14,6 megapikselin kennon toteuttamisen 1/2.3-tuumaisessa koossa.
Toshiba arvioi, että BSI-kennojen volyymituotanto alkaa ensi vuoden syksyllä. Lisäksi yhtiö uskoo, ettäö BSI:n myötä cmos-kennot ryhtyvät tosissaan kisaamaan ccd-kennojen kanssa myös digikameroiden markkinoilla.
- Veijo Ojanperä
 
|
|
 |
|