Etsi lähin lehtipiste,jossa Prosessori on myynnissä antamalla
postinumero tai paikkakunnan nimi:
14.4.2008 9:48:23
Wlan häviää selvästi nopeudessa Artimi uskoo yhä UWB-Bluetoothiin
Moni yllättyi Bluetooth SIG -järjestön helmikuisesta ilmoituksesta, jonka mukaan tulevalle ultranopealle bluetoothille kehitetään vaihtoehtoinen arkkitehtuuri, joka sallii protokollaan ajamisen myös wlan-linkin yli. Uwb-piirien ykkösnimiin kuuluva Artimi ei kuitenkaan ole huolestunut oman tekniikkansa asemasta.
Artimin markkinointijohtaja David Moorhouse myöntää, että uwb-piirien valmistajat ovat kyllä myöhästyneet piirien tuomisesta kaikkialla toimivalle 6-taajuusalueelle (7656-8712 megahertsiä). - Tämä on kuitenkin se alue, jolla uwb tulee lyömään läpi, Moorhouse sanoo.
Vaikka ultranopean bluetoothin tuominen myös wlan-radiolle yllättikin, on uwb edelleen ylivertainen tekniikka monessa suhteessa. Moorhouse muistuttaa, että erot datansiirrossa uwb:n ja wlanin välillä ovat merkittävät sekä datanopeuden, että datansiirtoon kuluvan tehon suhteen.
Vaikka käytössä olisi n-määritysten mukainen wlan-linkki, kuluisi kahden tunnin elokuvan siirtämiseen aikaa 10-20 minuuttia. Uwb:llä sama elokuva siirtyisi langattomasti alle minuutissa. Lisäksi tehonkulutus jää uwb:ssä murto-osaan, mikä olisi erittäin tärkeää akkukäyttöisissä laitteissa. Wlan-siirto voisi viedä jopa viidenneksen akun voimasta, kun uwb-yhteydessä akun tehosta kuluisi vain 0,2 prosenttia.
Uwb-radio on nopea. Artimi demosi San Franciscon Electronics Summit -tapahtumassa teräväpiirtoelokuvan siirtoa palvelimelta kannettavaan tietokoneeseen. Kuva siirtyi rivakasti ja näkyi ruudulle virheettömästi. 480 megabittiä riittää selvästi ainakin lyhyemmillä etäisyyksillä.
David Moorhouse sanoo, että uwb-kisa on vasta alkanut. - Viime vuosi oli demojen aikaa ja tänä vuonna markkinoille tulevat ensimmäiset uwb-laitteet korvaamaan usb-yhteyksiä työpöydillä. Kannettavien ja kännyköiden vuoro on ensi vuonna, Moorhouse vakuuttaa.
- Veijo Ojanperä
(c) Sanoma
Magazines Finland 2010. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin omaan käyttöön
kielletty. Palaute sivuista: webmasteri@prosessori.fi