Uutishaku

 
  


  



 



Etsi lähin lehtipiste,jossa Prosessori on myynnissä antamalla postinumero tai paikkakunnan nimi:


 
 
31.10.2007 15:11:41
DigiExpo07 alkaa perjantaina

Teräväpiirtolähetyksiin jo vuonna 2009

Suomen televisioverkkoa hoitava Digita arvioi voivansa tarjota teräväpiirtolähetyksiä maaverkon kautta jo vuonna 2009.

Yritys ilmoittaa tuolloin tarjoamaan tekniset keinot HDTV-lähtetyksiin antenniverkon kautta, kunhan kaupalliset toimintaedellytykset ovat olemassa.

Digita on toteuttanut useita HDTV-testilähetyksiä Suomessa, esimerkiksi Euroviisujen yhteydessä viime toukokuussa. Saadut kokemukset ovat olleet yrityksen mukaan hyviä.

Näyttöjen koko ja erottelukyky ovat kasvaneet, joten lähetyksiä varten tarvitaan aikanaan vain HDTV-lähetyksiin sopiva digiboksi. Teräväpiirtoon pystyvä DVB-T2-standardi aiotaan saada valmiiksi vuosina 2008-2009.

Digita on esillä palveluineen perjantaina messukeskuksessa Helsingissä alkavilla digitaalisen viihde-elektroniikan DigiExpo 07 -messuilla. Yritys esittelee digilähetysten lisäksi tapahtumassa langaton @450-verkon toimintaa ja mobiilitelevisiota. DigiExpo jatkuu koko viikonlopun ajan.

- Jari Peltoniemi 



 
   



(c) Sanoma Magazines Finland 2010. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin omaan käyttöön kielletty. Palaute sivuista: webmasteri@prosessori.fi






UUSIMMAT

 Kahdeksan ytimen voimalla
 Urheilukisat pian kolmiulotteisena
 Nokia puuhaa Salosta älypuhelinkeskusta
 Nokia kiistää ryhmäkanteen vaatimukset
 Applen suoritinsuunnittelijoita uuteen yritykseen
 Grafeenitransistori kiihtyi jo 100 gigahertsiin
 "Puolijohteet nousseet pahimmasta kuopasta"
 4G vaatii leveät kaistat
 Metamateriaaleilla pienempiä antenneja
 Sähkömessuilla lähes 16 000 kävijää
 Uhari Digian hallitukseen
 Etäläsnäoloon yhtenäinen liitäntä
 SSH:sta tulee Tectia
 Tutkijat valmistivat grafeenikiekon
 Optinen johdotus tulossa matkapuhelimeen
 Lediuutuus korvaa 75-wattiset hehkulamput
 PIC-prosessoreita kriittisiin järjestelmiin
 Symbianin lähdekoodi tuli nettiin
 Ipadin näyttö maksaa sata dollaria
 Intel uudistaa palvelinsirunsa
 Lecroy laajentaa jakeluaan
 Vuokatin sulkeminen tulee kalliiksi Incapille
UUTISVIIKKO