|
13.3.2010 Kiina suurin piraattikännyköiden tuottaja Tuoteväärennökset laskivat Nokian markkinaosuutta
Merkittävä osuus Kiinan matkapuhelintuotannosta on Nokian ja muiden suurien valmistajien mallien lisäksi tuoteväärennösten tekemistä. Nokia joutui muuttamaan jopa omia kokonaismarkkinoiden arviointiperusteitaan tuoteväärennösten ja muiden kopiokännyköiden takia. Yritys antoi torstaina Yhdysvaltain pörssitarkastusta tekevälle komitealle vuotta 2009 koskevan 20-F-selvityksen. Nokia käyttää markkinaosuuden uutta laskentatapaa vuoden 2010 alusta lähtien. Tarkistus johtuu uusista arviointiprosesseista ja -välineistä, joiden avulla yritys pystyy selvittämään sekä laillisten tuotteiden että lisensoimattomien tuotteiden ja tuoteväärennysten valmistajien myyntimäärät. Kopiokännyköiden tuotantoyksiköitä on Kiinan lisäksi Aasiassa ja muualla kehittyvillä markkinoilla. Viime vuoden osalta yritys arvioi uusien tietojen mukaan koko toimialan myynniksi 1,26 miljardia kappaletta, kun aiempien kännykkämyynniksi arvioitiin 1,14 miljoonaa kappaletta. Kuluvan vuoden aikana kännykkämarkkinat kasvavat Nokian arvion mukaan noin kymmenen prosenttia. Yrityksen tavoitteena on pitää kappalemääräinen markkinaosuus samana kuin vuosi sitten eli 34 prosentissa kokonaismyynnistä, mutta kasvattaa euromääräistä osuuttaan hieman viime vuoteen verrattuna. Nokian viime vuotta koskeva Form 20-F -vuosikertomus on saatavilla pdf-muodossa tästä. Selvityksessä on mukana laajemmin tietoa Nokia-konsernin toiminnasta. Australian Cnet.comin kuvakavalkaadi Kiinan markkinoilla myytävistä Nokian ja Applen piraattipuhelimista. Helsingin Sanomat kertoi viime vuoden lopulla kopiopuhelimista. Nyt jopa Nokian uusin Maemo-kännykkä on kopioitu Kiinassa (lisätty uutiseen 15.3.2010). Ulkoisesti Nokian N900 muistuttavan puhelimen elektroniikka on perusGSM-puhelimen tasoa. Lisänä esikuvaansa nähden on kaksi SIM-korttipaikkaa. Kopiopuhelinta myydään noin 120 dollarin hintaan kiinalaisessa nettikaupassa, jossa on tarjolla muidenkin kännykkävalmistajien näköiskopioita. Jari Peltoniemi |