|
10.3.2010 Pellaajat-julkaisu englanniksi Oululaiset pelikoodarit maailmalla
Pohjoiset pelikoodarit hakevat uutta kasvua kansainvälisiltä areenoilta. Oululaisten tietokonepeliyrittäjien yhteinen sidosryhmäjulkaisu Pellaaja on julkaistu pelinkehittäjien vuosittaisessa tapahtumassa Game Developers Conferencessa San Franciscossa. -Pellaaja on hyvä yhteisponnistus tuoda esille erittäin monipuolista pelialan osaamista, jota meiltä löytyy. Tuomme esille pelin tekemistä eli paitsi mitä tehdään, myös miten tehdään ja kuka tekee, kertoo lehden toinen päätoimittaja ja LudoCraftin viestintäjohtaja Ville Wittenberg. Oulun alueella on syntymässä koko ajan myös uusia pelialan yrityksiä. Yhteinen lehti onkin hyvä kooste jakaa yhteisesti tietoa monipuolisuudesta ja osaamisesta yritysten vierailijoille, oppilaitoksille ja potentiaalisille asiakkaille. Tänä vuonna lehti päätettiin tehdä ensimmäistä kertaa englanniksi, koska useimmat yritykset suuntaavat kansainvälisille markkinoille. Lehden murteellinen nimi taisi olla kuitenkin liian vaikea käännettävä, joten lehti esiintyy englanninkielisenäkin alkuperäisnimellä kansainvälisten pelilehtien tavoin. Painettuja lehtiä jaetaan yritysten ja yhteistyökumppaneiden verkostojen kautta, mutta eniten lukijoita tulee keräämään lehden verkkoversio, joka on vapaasti kaikkien luettavissa netistä. Lehdessä esitellään yritysten lisäksi kolmen oppilaitoksen pelikoulutusta ja pelialan suomalaisia erityispiirteitä. Yhteistyökumppaneina Pellaajassa ovat POEM Säätiö, Oulu Innovation ja Invest in Finland. Oppilaitoksista mukana ovat Oulun seudun ammattiopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan Ammattiopisto. Jari Peltoniemi |