Prosessori Sisältö Paluu
 
Prosessorin PROTEKNOLOGIA - Marraskuu 2009

Pääkirjoitus, English Summary

T&K-rahoitus kaipaa selkeää monimuotoisuutta, Seppo Lindstedt

Korjataan netti paremmaksi
Tulevaisuuden internetin tutkimukseen panostetaan Suomessa vahvasti. ICT-osaamiskeskittymä Tivit käynnisti vuosi sitten Future Internet -tutkimusohjelman, jonka ensimmäiset tulokset ovat enemmän kuin rohkaisevia.

Kännykkä on pian radiotietokone
Tulevaisuudessa käyttäjä voi ladata kännykkäänsä radiosovelluksia suoraan netistä tai kavereilta. Ohjelmistoradio mahdollistaa radiotoimintojen muokkaamisen ohjelmallisesti.

LTE tuo langattoman laajakaistan
Nykyiset langattomat laajakaistaverkot perustuvat kolmannen sukupolven HSPA-tekniikkaan. Seuraava kehitysvaihe LTE (Long Term Evolution) tulee kaupalliseen käyttöön ensi vuonna.

Laitteet ja järjestelmät yhteen
DIEM-hankkeen tavoitteena on sujuva vuorovaikutus ihmisen ja tekniikan välillä. Ensimmäisiä hyötyjiä ovat rakennusautomaatio, julkiset tilat ja lisätty todellisuus.

Nanomateriaaleja kerroksittain
Plasma-avusteinen ALD on lupaava nanomateriaalien valmistustekniikka. Plasma tarjoaa matalat prosessilämpötilat ja turvalliset reaktiotuotteet.

Aurinkokennoja muovikalvoista
Tulevaisuuden aurinkokennot tehdään ohuita muovikalvoja kerrostaen. Orgaaninen ohutkalvokenno haastaa piikennon hinnalla ja monipuolisuudella.

Sosiaaliset robotit tulevat
Kotiapureina toimivia robotteja ennustetaan markkinoille 10-15 vuoden sisällä. Ne auttavat arkiaskareissa tai pitävät seuraa vaikka ikäihmisille.

Laajaa kaistaa avoimesti
Käyttäjän avoin pääsy laajakaistaverkkoihin toisi uutta kilpailua ja laajentaisi palveluvalikoimaa. Open access -pilottiverkossa käyttäjä voi valita laajakaistapalvelut operaattorista riippumatta.

Langaton anturiverkko tositoimiin
Tampereen teknillisessä yliopistossa kehitettyä langatonta anturiverkkoa käytetään jo yrityssovelluksissa. TUTWSN-anturiverkko on valmis vaativiinkin käyttöympäristöihin esimerkiksi teollisuudessa, sairaaloissa ja kotona.

Shokit hyvään vauhtiin
Strategisen huippuosaamisen keskittymät eli shokit ovat päässeet hyvään vauhtiin. Lisäksi tarjolla on edelleen lukuisia Tekesin ja Suomen Akatemian ohjelmia. Huipputekniikan ohjelmien tiedot on koottu tiiviiksi hakemistoksi lisätietoja kaipaaville.

VAKIOT

Uutiset, Veijo Ojanperä

PROpolttopisteessä - Oulun CIE-keskus aloitti

PROpolttopisteessä - Kilpailuetuja toiminnallisin materiaalein

Kolumni, Yrjö Neuvo

Uudet tuotteet, Veijo Hänninen

Verkossa

Sekasignaalit

Artikkeleiden suora linkkipankki

Prosessorin tutkimusnumeroiden sisältö 1998-2009
Prosessorin Elektroniikan suunnittelu -erikoisnumeroiden artikkelisisältö vuosilta 1998-2009

Prosessori 11/2009 PROTEKNOLOGIA 2009
Prosessori 11/2008 PROTEKNOLOGIA 2008
Prosessori 11/2007 PROTEKNOLOGIA 2007
Elektroniikan suunnittelu 2006
Elektroniikan suunnittelu 2005
Elektroniikan suunnittelu 2004
Elektroniikan suunnittelu 2003
Elektroniikan suunnittelu 2002
Elektroniikan suunnittelu 2001
Elektroniikan suunnittelu 2000
Elektroniikan suunnittelu 1999
Elektroniikan suunnittelu 1998

(c) Sanoma Magazines Finland 2007. Materiaalin kopioiminen muuhun kuin omaan käyttöön kielletty.
Palaute sivuista: webmasteri@prosessori.fi