Kopioi artikkelin PDF-versio

Suomesta tietoyhteiskunnan huippumaa

TEKES

Tekes on käynnistänyt elektroniikan ja tietoliikenteen kehittämiseen kaksi mittavaa teknologiaohjelmaa. Ohjelmat keskittyvät suomalaisen teollisen toiminnan tärkeisiin alueisiin, kuten laajakaistateknologiaan ja langattomaan tiedonsiirtoon.

Elektroniikka- ja sähköteollisuus on viime vuosina ollut Suomen voimakkaimmin kasvava alue. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosittainen kasvuvauhti on ollut yli kymmenen prosenttia vuodessa. Elektroniikka- ja sähköteollisuus on nousemassa Suomen suurimmaksi viejäksi jo lähes neljänneksen osuudellaan kokonaisviennistä. Ala on näin ohittamassa jopa paperiteollisuuden.

Elektroniikka tietoyhteiskunnan palveluksessa

Elektroniikka tietoyhteiskunnan palveluksessa ­ ETX -ohjelman kansallisena tavoitteena on, että Suomesta tulee tunnettu huippuelektroniikan kotimaa, jonne alan kansainvälisesti kilpailukykyinen teollisuus houkuttelee myös ulkomaisia huippuosaajia, -yrityksiä ja sijoituksia.

ETX-teknologiaohjelmalla aktivoidaan alan yrityksiä ja tutkimusryhmiä tuotekehitykseen ja tutkimukseen, joilla entisestään vahvistetaan suomalaisten elektroniikkayritysten osaamista ja kilpailukykyä ensi vuosikymmenen alkua ajatellen. Tekes on valmistellut ohjelmaa yhteistyössä Sähkö- ja elektroniikkateollisuusliiton SET kanssa. Myös Suomen Akatemia on käynnistänyt Tietoliikenne-elektroniikka -tutkimusohjelman (Teletronics), joka täydentää odotettavissa olevan kansallisen ponnistuksen varsin mittavaksi.

ETX-ohjelma on avoin ja se muotoutuu teollisuuden tarpeiden mukaan. Ohjelman valmistelua ohjaavat yritysten strategiset tavoitteet ja tutkimuslaitosten tarjoamat mahdollisuudet. Ohjelmassa otetaan huomioon myös ei-vielä-olemassaolevien yritysten sekä uusien liiketoimien näkökulmat.

ETX-ohjelman rakenne elää koko ohjelman ajan. Näin voidaan vastata kentän ajankohtaisiin tarpeisiin ja mahdollistaa uusien osallistujien mukaantulo myös ohjelman kuluessa.

ETX-ohjelman teemat

Tietoliikenteellä maailmalle

Tietoliikenteellä maailmalle TLX -teknologiaohjelmalla vastataan tietoliikennealan markkina- ja teknologiamurroksiin. Ohjelman avulla kansallisia markkoja suunnataan teknologiapoliittisesti tärkeisiin kohteisiin eli alueille, jotka ovat kaupallisesti merkittävimpiä. Ohjelma jatkuu aina vuoteen 2000.

Tietoliikennealan markkina- ja teknologiaharppaukset tulevat olemaan merkittäviä. Suuria muutoksia aiheuttavat lainsäädännön muutokset ja markkinoiden globalisoituminen, telekilpailun vapautuminen Euroopassa vuonna 1998 sekä tietotekniikka-, tietoliikenne-, ja joukkoviestintäalueiden yhdistyminen. Tekniikan puolella multimedian ja Internetin luomat tarpeet ovat johtamassa kotitalouksiin asti ulottuvien maailmanlaajuisten laajakaistaverkkojen rakentamiseen. Lisäksi tietoliikennepalvelut monipuolistuvat. Ne muuttuvat suurelta osin langattomiksi ja tulevat merkittäväksi osaksi kuluttajien arkipäivää.

Yritysten, tutkimuslaitosten ja Tekesin yhteisen kokonaispanostuksen arvioidaan yltävän Tietoliikenteen teknologiaohjelmassa 200 miljoonaan markkaan. Tekesin osuus siitä on noin 100 miljoonaa markkaa reilun kolmen vuoden aikana. Tekes osallistuu kustannuksiin tuotekehitysavustuksin ja -lainoin sekä t&k-pääomalainoin. Tuki on korkein pk-yrityksille ja laajasti hyödynnettävissä olevalle soveltavalle tekniselle tutkimukselle.

TLX-ohjelman tavoitteet

Ohjelman aihealueet

Millaisia hankkeita ohjelmaan haetaan?

Miten mukaan

Ohjelman soveltavan teknisen tutkimuksen hankkeiden hakuaika on kaksi kertaa vuodessa.

Yrityshankkeilla on jatkuva haku. Tämän lisäksi voidaan määritellä jostakin erityisaiheesta erillisiä yritys- ja tutkimushankkeiden hakuja.

Lisätietoja

Ajankohtaista tietoa ETX- ja TLX-ohjelmista www-osoitteista:
http://www.tekes.fi/ohjelmat/info/etx/
http://www.tekes.fi/ohjelmat/info/tlk/

Yhteystiedot:

ETX- ja TLX-ohjelmien koordinaattori

Risto Louhenperä
Credicon Oy
Pihatörmä 1 A, 02240 ESPOO
Puh. (09) 855 7014
Fax (09) 804 2441
Sähköposti: Risto.Lou@pp.kolumbus.fi

ETX-ohjelma

Teknologia-asiantuntija
Ilpo Reitmaa
Tekes
PL 69, 00101 Helsinki
Puh. 010 521 5814
Fax 010 521 5906
Sähköposti: Ilpo.Reitmaa@tekes.fi

TLX-ohjelma

Teknologia-asiantuntija
Teemu Hovi
Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskus
Teknologiayksikkö
Puolalankatu 1, 20100 TURKU
Puh. 010 521 5332
Fax 010 521 5339
Sähköposti: Teemu.Hovi@tekes.fi


Kilpailukykyä teknologiasta

Tekes tarjoaa rahoitusta ja asiantuntijapalveluja kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen. Tekesillä on vuosittain käytettävissä avustuksina ja lainoina runsaat kaksi miljardia markkaa teknologian kehityshankkeisiin.

Teknologiaohjelmien avulla maahamme luodaan uutta teknologiaosaamista yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyönä. Ohjelmien tavoitteena on nostaa teknologista kilpailukykyämme tulevaisuuden keskeisillä teollisuuden toimialoilla. Tällä hetkellä Tekesillä on käynnissä noin 50 laajaa kansallista teknologiaohjelmaa ja toistakymmentä suppeampaa teknologiaohjelmaa.

Lisätietoja Tekesin tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksesta www-osoitteesta http://www.tekes.fi/rahoitus/

Haku ohjelmiin tapahtuu Tekesin hakemuslomakkeita käyttäen. Tutkimus- ja tuotekehitystuen hakemuslomakkeet ja niiden täyttöohjeet löydät sähköisessä muodossa osoitteesta http://www.tekes.fi/rahoitus/lomake/


Finnish information technology continues to be successful

The Next Step: Broadband Solutions

The success of the top products in Finnish information technology and electronics continues in the international markets. The proportion of electronics and electrical industry products of total exports is about 24 per cent. The sector is thus rapidly becoming the biggest export industry in Finland, bigger than the paper, industry which has long held the leading position in this respect.

According to forecasts made in Finland, there is every reason to believe that the electronics and electrical industry will continue to grow. The value of production is expected to be close to FIM 100 billion in the year 2000. Telecommunications will account for a large part of this. The biggest single success products are, as we know, mobile phones and related products, as well as advanced networking solutions. The primary markets are in Europe, but increasingly also in the Far East. Exports to the USA have also grown.

Information technology conquers new areas

Extending broadband solutions to companies and households is the next significant step for telecommunications. Existing telephone networks as well as cable TV networks, digital TV technology and wireless solutions will be utilised to a great extent to bring true networked multimedia to hundreds of millions of users.

The third-generation cellular telephones capable of multimedia are currently being developed in Finland. The telephone can be complemented by the world-wide accessibility of satellite communications. The development of new basic solutions and portable value-added services are the central topics of the programmes called Electronics for the Information Society and Telecommunications - Creating a Global Village, launched by the Technology Development Centre Tekes in 1997.

Tekes ­ Your contact for Finnish technology

Tekes' primary objective is to promote the competitiveness of Finnish industry and the service sector by technological means. Activities should diversify production structures, increase production and exports, create a foundation for employment and social well-being.

Annually, Tekes has about two billion Finnish marks for financing applied and industrial R&D in Finland. Tekes offers excellent channels for technological co-operation with Finnish companies, universities and research institutes.

Technology programmes - part of the innovation chain

The technology programmes for developing innovative products and processes, are an essential part of the Finnish innovation system. These programmes are characterised by close co-operation between industry, the universities and research institutes. The programmes also form a solid basis for international co-operation. Currently there are more than 50 extensive national technology programmes and about 10 smaller technology programmes.


ETX-ohjelman projektit

ETX-ohjelman ensimmäiset projektit käynnistyivät vuoden 1997 lokakuussa sekä vuoden vaihteessa. Tutkimus- ja kehittämistyön kokonaisbudjetin arvioidaan olevan 350­550 miljoonaa markkaa. Tekesin osuus tästä on noin 180 miljoonaa markkaa. Ohjelma on nelivuotinen ja siinä on tällä hetkellä käynnissä yli 50 tutkimus- ja tuotekehitysprojektia.

Soveltavan teknisen tutkimuksen projektit

Lyijykalkogenidi IR-detektoreiden valmistaminen sähkökemiallisesti
Helsingin yliopisto, VTT et al.
Markku Leskelä
puh. (09) 1914 0195
markku.leskela@Helsinki.fi

Uuden tyyppisten PIN-puolijohdeilmaisimien säteilynkestotestit
Jyväskylän yliopisto et al.
Ari Virtanen
puh. (014) 602 358
virtanen@jyfl.jyu.fi

Matkapuhelinten sähkömagneettiset kentät mahdollisena terveysriskinä
Kuopion yliopisto et al.
Timo Kumlin
puh. (017) 163 167
timo.kumlin@uku.fi

Sulautettujen järjestelmien tuotekehityksen testauksen automatisointi ja etäkäyttö
Oulun ammattikorkeakoulu et al.
Tuomo Tuomikoski
puh. 0400-753951
tuomo.tuomikoski@ratol.inet.fi

Analogia-cdma (ACDMA)
Oulun yliopisto et al.
Timo Rahkonen
puh. (08) 553 2678
timo.rahkonen@ee.oulu.

DisCo-menetelmän teollistaminen
Tampereen teknillinen korkeakoulu et al.
Pertti Kellomäki
puh. (03) 365 2254
pk@cs.tut.fi

Aktiivinen piille integroitu optinen piiri -- ASOC
Tampereen teknillinen korkeakoulu et al.
Markus Pessa
puh. (03) 365 2548
pessa@ee.tut.fi

Väylät ja liitynnät
Tampereen teknillinen korkeakoulu et al.
Jarkko Niittylahti
puh. (03) 365 3816
jake@cs.tut.fi

Lähiverkkosovellukset
Tampereen teknillinen korkeakoulu et al.
Jarkko Niittylahti
puh. (03) 365 3816
jake@cs.tut.fi

RF-tunnistustekniikka
Tampereen teknillinen korkeakoulu et al.
Kati Kuusisto
puh. (03) 365 3372
katiq@ele.tut.

Korkean lämpötilojen suprajohteisiin perustuvat elektroniikan komponentit
Teknillinen korkeakoulu, VTT et al.
Toivo Katila
puh. (09) 451 3173
toivo.katila@hut.fi

Uudet integroidut liitosalustat
Teknillinen korkeakoulu et al.
Jorma Kivilahti
puh. (09) 451 2715
jorma.kivilahti@hut.fi

Tasasuuntaajien verkkovirran yliaaltojen pienentäminen kustannustehokkaasti
Teknillinen korkeakoulu et al.
Jorma Kyyrä
puh. (09) 451 2436
jorma.kyyra@hut.fi

Alueellisten optisten verkkojen järjestelmänäkökohdat
Teknillinen korkeakoulu et al.
Tapani Nieminen
puh. (09) 451 2368
tapani.nieminen@hut.fi

Design For Excellence
Teknillinen korkeakoulu et al.
Raimo Sepponen
puh. (09) 451 2300
raimo.sepponen@hut.fi

ABACI- Sulautettujen ohjelmistojen rakenteeseen pohjautuva ei-toiminnallisten vaatimusten hallinta
Teknillinen korkeakoulu et al.
Juha Kuusela
puh. (09) 504 7125
juha.kuusela@hutcs.cs.hut.fi

Monikäyttöisten vastaanottimien digitaaliset ja analogiset tekniikat
Teknillinen korkeakoulu et al.
Markku Renfors
puh. (03) 365 3937
mr@cs.tut.fi

Uusi mikroliitostekniikka elektroniikan komponenttien kokoonpanoon (Delfa)
Teknillinen korkeakoulu et al.
Jorma Kivilahti
puh. (09) 451 2715

Ympäristömyötäisen elektroniikkasuunnittelun työkalut
Teknillinen korkeakoulu et al.
Markku Kuuva
puh. (09) 451 3541
markku.kuuva@hut.fi

Mikromekaaniset virtausanturit
VTT et al.
Heikki Seppä
puh. (09) 456 6419
heikki.seppa@vtt.fi

Integroidut passiiviset komponentit
VTT et al.
Tapio Wiik
puh. (09) 456 6652
tapio.wiik@vtt.fi

Mikroelektroniikan kehittyneet puhdistusprosessit
VTT et al.
Tapio Wiik
puh. (09) 456 6652
tapio.wiik@vtt.fi

Optisten laajakaistaverkkojen mittaus- ja komponenttitekniikka, OPLATE
VTT et al.
Simo Tammela
puh. (09) 456 6637
simo.tammela@vtt.fi

Kolmannen sukupolven matkapuhelinjärjestelmän implementointitutkimus
VTT et al.
Kyösti Rautiola
puh. (08) 5512 428

Johdotusten sähkömagneettinen hallinta, JOSMA
VTT et al.
Kari Markus
puh. (09) 456 5625
kari.markus@vtt.fi

RF-mallitusmenetelmät
VTT, Teknillinen korkeakoulu et al.
Kari Markus
puh. (09) 456 5625
kari.markus@vtt.

Tuotteen elinkaaren kattavat sulautettujen ohjelmistojen testaustekniikat
VTT et al.
Harri Perunka
puh. (08) 551 2111
harri.perunka@vtt.fi

Laajakaistaiset langattomat modeemit, LALAMO
VTT et al.
Hannu Heusala
puh. (08) 551 2400
hannu.heusala@vtt.fi
Yritysten tuotekehitysprojektit

Litteiden näyttömoduulien integrointi, PLAYEL
Elcoteq Network Oy
Temmo Pitkänen
puh. 050-514 6168
temmo.pitkanen@elcoteq.fi

Laajakaistainen langaton liityntä tietoliikenneverkkoihin
Elektrobit Oy
Hannu Hakalahti
puh. 0400-853 442
hannu.hakalahti@elektrobit.fi

Laajakaistainen, ASIC-teknologialla toteutettu kytkentäelementti tietoliikenneverkkoihin
Elektrobit Oy
Hannu Hakalahti
puh. 0400-853 442
hannu.hakalahti@elektrobit.fi

EDITEC-pilot-projekti
Elma Oy Electronic Trading
Tomi Hakari
puh. (09) 478 555
tomi.hakari@elma.net

Modernin ohjelmistoon perustuvan audiolaitteen suunnittelun, mallintamisen ja toteuttamisen menetelmät, GDI
Genelec Oy
Aki Mäkivirta
puh. (017) 813311
aki.makivirta@genelec.com

Automaatiojärjestelmän liityntöjen laajennus
Honeywell Oy
Liisa Tolvanen
puh. (017) 578 9409
liisa.tolvanen@finland.honeywell.com

Connecting Electronics to Airwaves (CEA)
LK-Products Oy
Seppo Yrjölä
puh. (08) 880 6376
seppo.yrjola@lkproducts.fi

Integroidut passiivit
Mikrokemia Oy
Jarmo Skarp
puh. (02) 450 5707
jarmo.skarp@microchem.fi

RF-piirien simulointimenetelmät
Nokia Research Center et al.
Mikko A. Rinne
puh. (09) 4376 6433

Photonic Networking
Nokia Research Center
Ari Tervonen
puh. (09) 43 761

Elektroniikan pakkaus- ja liitostekniikan laadun simulointi- ja varmennusmenetelmät
Nokia Research Center
Petri Savolainen
puh. (09) 43 761
petri.savolainen@research.nokia.com

Analogia- ja RF-ratkaisut seuraavan sukupolven multimodepäätelaitteisiin (ARSENIDE)
Nokia Research Center
Petteri Alinikula
puh. (09) 43 761

LCE -- Life Cycle Engineering
Nokia Research Center et al.
Markus Terho
puh. (09) 4376 6610
markus.terho@research.nokia.com

New Antennas and Measuring Methods for 3rd Generation Cellular Systems
Nokia Research Center
Kari Leppänen
puh. (09) 4376 6438

2 Ghz suoramuunnosvastaanottimen integrointi
Nokia Telecommunications
Timo Knuuttila
puh. (09) 5113 8441


Piikiekkojen kehittynyt puhdistusprosessi
Okmetic Oy
Markku Tilli
puh. 040-500 8210
markku.tilli@okmetic.fi

SOI-kiekot anturiteollisuudelle
Okmetic Oy
Asko Vehanen
puh. (09) 502 800

Litteiden näyttömoduulien integrointi, PLAYEL
Planar International Oy
Aarno Lyytinen
puh. (09) 420 0342
aarno.lyytinen@planar.com

Smartech Oy:n ASIC-valmiuksien kehittäminen
Smartech Oy
Henri Rantalainen p. 03 - 3165 460
email: henri.rantalainen@smartech.fi

Laajakaistainen IF-taajuinen digitaalitekniikka
Sofimation Oy
Pekka Niskanen
puh. (09) 670 370

Ulkoilutietokone
Suunto Oy
Ari Lähteenmäki
puh. (09) 847 638
arisunto@xgw.fi

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyskokeilu
Säkkiväline Oy
Timo Valkonen
p. (09) 228 761

Laserteknologia erikseen ohjattaville baareille
Tutcore Oy
Harry Asonen
puh. 050-67 580
asonen@ee.tut.fi

ASIC-radiosondi
Vaisala Oy
Kim Kaisti
puh. (09) 894 9381
kim.kaisti@vaisala.com

Fabry-Perot mikrosysteemitekniikan jatkokehitys
Vaisala Oy
Päivi Piironen
puh. (09) 8949 626
paivi.piironen@vaisala.com

Sähköisesti viritettävä mittauspiiri kapasitiiviselle paineanturille, MPPA
VTI Hamlin Oy
Hannu Manninen
puh. (09) 8949 706
hannu.manninen@vti

Mikroelektroniikan kehittyneet puhdistusprosessit
VTI Hamlin Oy
Eero Punkka
puh. (09) 894 9746
eero.punkka@vti.fi


Lisätietoja

ETX-ohjelmaan mukaan pyrkivät yritykset ja tutkimuslaitokset lähettävät hakemukset Tekesin julkaisemiin hakuihin. Haut julkaistaan ohjelman www-sivuilla http://www.tekes.fi/ohjelmat/info/etx/ ja Proxy-tiedotuslehdessä, jota voi tilata Tekesin kotisivulta osoitteesta http://www.tekes.fi/Julkaisu/luettelo.html#lehdet