Kopioi artikkelin PDF-versio
Markkinat pullistelevat erilaisia rannekellomaisia kuntoilumittareita. Aluksi ne mittasivat vain sykearvoja, mutta niiden ominaisuuksia on lisätty niin, että jokaiselle käyttäjäryhmälle löytyy omansa. PTD-konseptin ideana on koota nämä ominaisuudet pieneen mukana kulkevaan Bluetooth-kännykkään.
Personal Trusted Device (PTD) on oma henkilökohtainen ja nimenomaan persoonallinen mobiililaite. Se ei välttämättä ole persoonallinen ulkomuodoltaan, mutta sen bittimaailma kuuluu vain yhdelle henkilölle. PTD yksilöi käyttäjänsä keräämällä jatkuvasti käyttäjätietoja itseensä. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi urheilusuorituksen data. Olennaista on se, että personointitietoja voidaan siirtää sellaisenaan laitteelta toiselle, vaikkapa jollekin analysointiohjelmistolle.
Urheilun langattomassa kommunikointiarkkitehtuurissa PTD toimii tietojen kerääjänä, väliaikaismuistina ja tietojen siirtäjänä. Täten urheilija voi keskittyä täysillä itse harjoitukseen, koska PTD hoitaa mittaus-, ajanotto- ja laskentatyön.
Bluetooth tarjoaa tiedonsiirtoratkaisun langattomaan maailmaan sijoittuvalle urheiluapuri-sovellukselle. Sen etuna on etenkin se, että se on jo valmiiksi integroituna yhä useampaan mobiililaitteeseen, joten lisälaitetta tiedonsiirtoon ei tarvita.
Henkilökohtainen valmentaja
Ennen kuntoilun aloittamista urheilija syöttää harjoitusprofiilin PTD-laitteeseen. Profiilin tiedot riippuvat täysin urheilumuodosta. Kun ympäristönä on kuntosali voidaan laitteeseen syöttää harjoitusprofiili, joka pitää sisällään tiedot kuntolaitteiden säädöistä sekä harjoituksen toistomääristä tai kestoista. Harjoituksen aikana kuntolaite laskee suoritukset ja siirtää tiedot PTD:lle.
PTD voi toimia myös monitorina. Näytön koko luo kuitenkin tiettyjä rajoituksia, joten käytön mukavuuden kannalta ei PTD:llä pystytä korvaamaan kuntosalilaitteiden näyttöjä. Toinen asia on koteihin myytävät yksittäiset kuntolaitteet. Kun kuntolaitteessa ei ole näyttöä on se myös halvempi ja uudetkin peruskuntoilijat saadaan ostamaan kuntolaite helpommin. Näytön saa kuitenkin kotikuntolaitteeseen PTD:n kautta.
Kotikuntoilija saa näin itselleen oman henkilökohtaisen kunto-ohjaajan, koska PTD:n keräämät tiedot voidaan siirtää analysointiohjelmistolle, joka luo harjoitusohjelmia tähdäten johonkin kuntotasoon tai tiettyyn tulokseen. Analysointiohjelmisto toimii myös harjoituspäiväkirjana ja sen avulla voidaan luoda graafisia käyriä kunnon edistymisestä.
Virheenhallinta ja tietoturva
Virheenhallinta on tärkeä osa mitä tahansa elektronista laitetta tai järjestelmää. Virhetilanteita voi syntyä kun yhteys katkeaa esimerkiksi liian pitkän välimatkan takia. Toipumisen on oltava nopea ja virheestä on ilmoitettava käyttäjälle selkeästi. Bluetoothissa on määritykset alempien kerrosten virheenhallintaan. Järjestelmän käyttöympäristössä voi olla paljon elektronisia Bluetooth-laitteita, joten virheenhallinnassa on otettava huomioon myös häiriösignaalit.
Ajatellen yksityisen ihmisen käyttämää kuntoiluarkkitehtuuria ei tietoturvalla ole suurtakaan merkitystä. Siirrettävä data ei ole hakkeroimisen arvoista. Mentäessä huippu-urheiluun, jollain voi olla tarve salata harjoitteluohjelmansa ajatellen näin saavuttavansa suuremman kilpailuedun. Myös huippu-urheilijoiden testaustilanteessa yhteyden on oltava luotettava. Näissä tapauksissa mietitään jo korkeampaa tietoturvatasoa. Yksityisen datasäiliön turvaamista tapahtuu jo PTD:n ollessa käytössä, sillä siihen voidaan asettaa salasanat ja PIN-koodit. Tietoliikenteen turvaaminen on kuitenkin otettava huomioon ääritapauksissa.
Aiheesta enemmän
LTKK:n tietoliikennetekniikan laboratorio: http://www.it.lut.fi/comlab/
PTD-projekti: http://www.it.lut.fi/project/ptd/
Päätelaiteohjelmistot: http://www.digia.com
Getting people involved into exercising may be difficult. One way to try catching them is to develop Fitness Assistants, which help and motivate athletes to sport. Assistant can reside in the PTD (Personal Trusted Device) from where it instructs the exerciser.
PTD is a little mobile technical equipment. It gathers information about exercises and then instructs the athlete. The user can define personal exercise profile, which the assistant bases its decisions on.
Elements of exercise architecture communicate by using Bluetooth -technology. This standard communication interface allows communication between all Bluetooth enabled devices and makes it possible to extend the fitness architecture even more. The assistant has to be light enough to work in the little PTD's. Therefore the system communication is done over the L2CAP-layer of the Bluetooth protocol stack.
The PTD project is funded by TEKES (The National Technology Agency in Finland) and the contact person is Jari Porras (jari.porras@lut.fi).